Kiireistä kevättä

Kovin on kiireistä aikaa näin loppukeväästä. Laitumien raivaus ja aitaaminen vievät yllättävän paljon aikaa. Oppilaani tuntuvat pursuavan intoa treenata ja kisata, joten jokaiselle illalle riittää kyllä opetettavia. Viime viikolla pääsin myös tutustumaan Heikkilänmäen hevostilaan, kun tuurasin Saaraa viimeisen Ypäjä-kouluviikon aikana. 

Meillä on sikäli ihana tilanne, että saamme laiduntaa naapurin peltoja, tilaa on useampi hehtaari, ja laitumet ovat suojaisia metsälaitumia ihan pihapiirissä. Laitumien raivaaminen, kuten puskittuneiden ojien esille kaivaminen, on muuten yllätävän raskasta, kallista ja aikaavievää. Raivaamisesta tulevan puu- ja risutavaran hyödynnämme hakkeena tarhojen pohjiin. Aitamateriaalit ovat hintavia, ja kun ei ole omat pellot kyseessä on aitojen oltava taas syksyllä purettavissa. Pellot on myös tarkoitus lannoittaa. Tähän tarkoitukseen löytyi vanha, käytetty mutta suht edullinen lannoitin, mikä sopii Fordimme perään, ja pari säkkiä lannoitetta onkin odottamassa että Jussi ehtii ne levittää.  Että jos joku vielä ihmettelee, mikä siinä laitumessa maksaa niin voin kertoa: han kaikki! Laidunpaikasta pystyy antamaan alennusta verrattuna tallipaikkaan lähinnä kuivikkeen verran. Eli ei juuri lainkaan.

Viime kesän kesäpojat Teppo ja Keijo.

Viime viikon tuurasin Hauta-Heikkilän Saaraa Heikkilänmäen hevostilalla. Tein sekä tallitöitä että pidin joitakin tunteja. Ja voimpa kyllä suositella paikkaa. Sympaattisia poneja, viehättävä ympäristö ja todella kiva ilmapiiri! Tunneillani oli vain noin kolme ratsastajaa, mikä mahdollistaa oikeasti yksilöllisemmän opetuksen. Jos siis mietit mihin menisit ratsastamaan, tai olet tallipaikkaa vailla, niin kannattaa kysyä myös täältä. 

Viikonlopun olin Pätmanin kanssa Annika Schulmanin vetämällä Centered Riding-kurssilla. Paljon tuli mietittävää kehonhallinnasta, joitakin pieniä oivalluksia, sekä muutamia ideoita myös omaan opetukseen. Annikasta voi lukea lisää täältä http://www.sits.fi/. Pätman käyttäytyi kurssilla kuin vanha konkari, jaksoi seistä paikoillaan eikä stressannut oudosta ympäristöstä tai vieraista hevosista.


Viikkoon mahtui myös epäonnea, kun yksi oppilaani loukkaantui tiputtuaan hevosen selästä. Aika raju muistutus siitä, miten arvaamaton ja vaarallinen laji ratsastus on. Käyttäkää oikeasti sopivia varusteita, sopivaa turvaliiviä, sekä kypärää, mikä on kunnolla kiinni. Suurinta typeryyttä on ratsastaa ilman kypärää. Tuttukin hevonen, hyvällä aidatulla kentällä, opettajan silmien alla voi tehdä jotain ennakoimatonta ja yllättävää, mille ei mahda mitään. Vaikka vain kompastua ja kaatua. 

Näistä tunnelmista kohti uutta, kiireistä viikkoa. Motivoituneita ratsukoita, lisää laidunten aitaamista, kentän aidan tekoa (se kenttä muuten valmistuu, hitaasti mutta varmasti!), omien hevosten kanssa puuhailua, ja ennenkaikkea Britneyn mahan kasvun kauhistelua. Joko se kohta varsoisi?