Isoja muutoksia ja normaalimpaa arkea

Miharinvuori on kovasti hiljentynyt sitten viimeisen postauksen. Suurin syy siihen, sekä pitkään kestäneeseen hiljaisuuteen, on kokopäivätyö.

 Aloitin jo viime vuoden puolella tallimestarin ja ratsastuksen opettajan hommat Nohkuan Ratsutilalla. Samoihin aikoihin tyhjennettiin tallia niin, että jäi vain omat hevoset pihaan. Tällä hetkellä myös Hessin Pätman on lähtenyt uuteen kotiin, käytyään ensin voittamassa mm. yhden nuorten hevosten kenttäkilpailun =). Super-Pätman <3

Pätkis treenaamassa Niinisalossa Viivin kanssa.

Tällä hetkellä viimeisiä laidunpäivä viettää Britni ja Linda, joka muutti takaisin keskuun alussa. Linda ja Brinti ovatkin jälleen ihan parhaat kaverit. Ismo majailee myös tyttöjen kanssa. Brandonin painikaverina on ollut welsh mounti Jim, jonka kanssa Brandon muuttaa talveksi Nohkuaan muiden samanikäisten welshpoikien kaveriksi.

Itse keskityn ratsuttamaan ja ratsastamaan nuoria welshponeja. Kuinka mielenkiintoisia nuo ponit ovatkaan! Niillä on ihan omalaiset juttunsa, loistava huumorintaju ja pilkettä silmäkulmassa koko ajan. Toisaalta, kun tekevät töitä ovat hyvin korrekteja ja asiallisia.

Ismo on myös käynyt maastoesteillä.

Näin pienet tukit meinnään naureskellen yli.

Hinnoittelun vaikeus

Meidän kenttä valmistui. Vihdoin ja viimein, ja siinäpä on oikein hyvä nyt ratsastaa! Aidatkin on lähes valmiit, ja jonkinlainen tuikkukin palaa niin pimeälläkin pääsee.

 

Ismo omalla kentällä. Pohja vielä vähän pehmeä, mutta tiivistyy kyllä ajan kanssa.

Moni kysyi mitä kentän rakentaminen maksoi. Kentän rakentaminen vei ajan lisäksi ison tukun tuohta. Kankaat, murskekerrokset, pintakerrokset, aidat sekä konetyöt, jo pelkät traktorin polttoaineet, imaisi sievoisen summan. Kentän koko on 21x42 metriä.

Miten voi olla niin kallista?

Kun samaan syssyyn uusittiin sitten kaikkien tarhojen aidat (no, ehkä ne on vielä vähän kesken), sekä laitettiin hiekalle vähän enemmänkin tarhapinta-alaa, päästään jo tosiasiaan, että tallivuokraa on nostettava. Vuokran korotus luonnollisesti nostaa vähän tunteita, meillä ei suuremmin asiasta tullut nitinää, varsinkin kun kerroin mistä se hinta koostuu. Nyt sama tietopaketti niille, jotka samaista asiaa ihmettelevät.

Meillä tallivuokra on 450e/kk ja pihatto 350e/kk. Tämä summa sisältää alvin, eli arvonlisäveron. Se on 24%, eli pihattopaikasta verottajalle heti menee noin 70e ja tallipaikasta reilu satanen. Jäljelle jäävällä summalla sitten ostetaan:

*Heinät
 -meillä syötetään kuivaa heinää, jonka hinta suurpaalille pyörii siinä 50e molemmin puolin, +alv 14% ja rahti. Jos haet heinät itse, säästät toki rahdin mutta näillä polttoainehinnoilla säästö ei suuren suuri ole. Yksi hevonen syö pari paalia kuussa. Itse maksan paalista reilusti koska saan sen pihaan tuotuna ja koen, että heinä on se mistä ei voi tinkiä. Ei laadusta, eikä määrästä. Heinään meillä paukahtaa noin 140e kuussa/hevonen.

*Kuivike
- turve, puru tai olkipelletti, pihatoissa lisäksi olki. Näihin menee keskimäärin 60-80e/kk per hevonen. Jos tulee tosi märkä syksy, menee pihatoissa kuivikkeita enemmän. Toivotaan siis kuivaa syksyä!

*Kivennäinen, kaura, pellava, greenline, porkkanat...
-Nämä meillä kuuluu hintaan, lisäksi tietysti suolakivet. Kivennäissäkki maksaa noin 30e, kestää hevosella reilun kuukauden. Pellava maksaa reilun 20e, kestää parikin kuukautta yhdellä hevosella. Näistä voisi karkeasti laskea noin 40e kuussa turpaa kohti.

Nämä kun lasketaan yhteen niin pihattopaikan kulut on 330e ja tallipaikan 370e hevosta kohden. Tästähän ei ole vielä sähköä, vettä, vakuutuksia, lannanhävitystä, kentän huollosta aiheutuvia polttoainekuluja,  muita traktorin polttoaine- ja huoltokuluja, hajoavia ämpäreitä ja talikoita jne. Jollain pitäisi myös lyhentää se kentän rakennuslaina, maksaa yrittäjän pakollinen YEL, ja olishan se kiva tankata se omakin auto, jotta niitä hajoavia ämpäreitä ja kivennäisiä pääsee maatalouskaupasta hakemaan.

Selvensikö tämä sitä, miksi se hevosen pitäminen vieraalla maksaa? Ei tätä kukaan rahasta tee, joko rakkaudesta lajiin tai silkasta hulluudesta.

P.S Meillä on myös estekalustoa. Puolet tosin vielä Amandan avusta huolimatta maalaamatta... ;)

Valmentajapula

Jos ratsastajana haluaa oppia ja kehittyä, pitäisi olla joku, joka opettaa. Tiettyyn pisteeseen kun ratsastajana etenee, alkaa miettiä enemmän ja enemmän kehotietoista ratsastusta. Ratsastuksessa kun ei ole kysymys siitä, mitä se hevonen laitetaan tekemään, vaan miten se saadaan joku asia tekemään.

Olen sikäli onnekkaassa asemassa, että minulla on ratsastettavana kaksi hienoa, hyvin erilaista eläintä. Pätman, joka on nuori ja vähän epävarma, mutta yritteliäs, pieni ja pehmeä, ja sitten on Ismo. Ismo on kaikkea muuta kuin minun käteen sopiva hevonen. Vuosi sitten ottaessani Ismon talliini poistuin mukavuusalueeltani ja isosti. Iso ja vahva hevonen, joka menee just minne haluaa ellet ole johdonmukaisesti kertomassa mitä haluat. Ismo on kovin opettavainen hevonen, Sen kanssa ei voi jäädä puristamaan ja vetämään, vaan on löydettävä juurikin se istunta ja miten sillä siihen hevoseen voi vaikuttaa. Sitten kun saisi sen saman tunteen vielä säilymään tunnin alusta loppuun joka kerta, olisikin jo hirmuisen pitkällä. Ja sitten on vielä se hyppääminen erikseen...


Koska luottokoutsini koutsaa muutamaa muutakin ja on kovin kiireinen, kävin Pätmanin kanssa Hukkasen Pauliinan tunnilla Pinsiössä. Pauliina korjasi jalkani asentoa samaan suuntaan, kuin Annika taannoisella Centered Riding-kurssilla. Tapa oli eri, mutta lopputulos sama. Anna sen jalan mennä eteen, istu vähän "tuoliin" niin se lantio on paremmassa asennossa. Ja jos kuvista katsoo eroa, niin lantioni asennon vaikutus hevoseen on kyllä selvä!
 

Tässä on vielä yritys pitää jalka taaempana, mikä lukitsee lantion ja kippaa selkää notkoksi-> hevonen liikkuu vähän jopa kuolaimen alle ja sen selkä jää taakse.

 

Ja sitten on se jalka siellä edessä rentona, lantio oikein ja selkä suora, kyllä liikkui hevonenkin paremmin selästään ja löytyi tunne siitä että käsikin ratsastaa eteenpäin!

Nyt pitäisi vaan uskaltaa antaa sen jalan olla siellä vähän edessä, rentona ja pitkänä, eikä yrittää väkisin vääntää sinne taakse sitä. Kyllä se sinne paikalleen vielä löytää. Ja jos nyt vihdoin alkaisi vähän keskittyä siihen venyttelemään niitä omiakin jalkoja, niin saattaisi sekin auttaa ;).

Sitten pitäisi vielä löytää jostain ope, joka ehtisi käydä viikottain. Joka sanoisi muutakin, kuin ratsasta se sinne kulmaan tai pidä sitä vähän enemmän (mitä tääkin nyt sitten tarkoittaa??). Nyt kun on itse oivaltanut, että vasen puoli on mulla kovasti vahvempi, mikä varmasti johtuu tuosta lapsosesta, mitä tuli useampi vuosi kannettua vasemmalla lonkalla, ei oikein osaa tyytyä opettajan ohjeeseen että "nosta vasenta olkapäätä". Kun ei se olkapää mitään sille voi, että lantio on vinossa. Ja niin kauan, kuin lantio on vinossa, on se vasen kylki lyhyempi ja litussa, tekipä sillä olkapäällä mitä tahansa.

Onneksi on hieno hevonen, joka motivoituu vesisateessakin työskentelemään.

Näillä eväillä taas eteenpäin. Pätman on aloittanut takaosakäännösten ja vastalaukan treenaamisen pikkuhiljaa, jos vaikka jonkun he A luokan syksyllä tai ensi keväänä yrittäisi sen kanssa startata. =).  Kiitos kuvista Miina Pulkkinen.

Leirikesä

Kaikkien heppahöperöiden kesään kuuluu ratsastusleiri! Koko päivä aikaa ratsastaa, harjata, puunata, puuhata, touhuta ja hevostella muiden yhtä hevoshullujen kanssa. Näin isompana hevoshulluna leirielämä kutsuu ohjaajan roolissa. Ja mikä onkaan mukavampaa, kun tempautua lasten iloon ja innokkuuteen mukaan muutamaksi päiväksi!

Ismo pujottelemassa, kuva Heidi Sinda.

Kaikkeen se Ismo suostuukin, Teletappi ohjaksissa ja kymmenen lasta kyydissä =D,

Yhden päivän junnuleirille Urjalaan osallistui 18 lasta! Huima määrä innokkaita heppahöperöitä! Onneksi mukana oli myös useampi innokas apulainen, ja myös Ismo-heppa osallistui leirille. Ismo on kyllä niin mainio hevonen, välillä vahva ja kuuma mutta, lasten kanssa nöyrä ja rauhallinen. Ei hötkyile eikä hästää turhia, oikea monitoimipolle!

 Uusia kasvoja Vahannan ratsutilalla

 Pidin Vahannan ratsutilalla kaksi lastenleiriä. Sain aika lailla vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa leirit. Ohjelmassa olikin ratsastuksen lisäksi teoriaa hevosen perustarpeista kuten ruokinnasta sekä varusteista, poniagilityä, hevosen käsittelyä sekä hevosten kauneuskilpailut. Kokeilimme myös ratsastaa ilman satulaa, mikä kuumana kesäpäivänä olikin varsin virkistävää. Ilman satulaa ratsastaminen on paitsi hauskaa, myös tasapainoa kehittävää.


 Vahannassa on hienot ja asialliset puitteet harrastaa. Turvallisuusnäkökulmia on pohdittu ihailtavan paljon. Hevoset ja ponit ovat laadukkaita, ja opetus varsin pätevää. Tätäkin tallia voin suositella lämpimästi. Tietysti isoilla talleilla touhu on aina "kasvottomampaa" kuin pienellä tallilla, mutta iso ympäristö tuo mukanaan myös etuja, joita pienet tallit eivät pysty tarjoamaan. Hevosvalikoima, maneesi ja kentät, valmennusmahdollisuudet ovat isompien tallien kilpailuvaltteja. Vahannassa ratsastajat otetaan lämpimästi vastaan, tallin henkilökunta on todella avuliasta ja ystävällistä ja minä vierailevana opettajana koin olevani tervetullut joukkoon. Käyn mielelläni myös jatkossa pitämässä tuntituurauksia Vahannassa, kaiken kaikkiaan kiva paikka!

Rosa valmiina kauneuskilpailuihin.

Kisoissa

Tarkkana kouluradalla. Kuva Heidi Sinda.

Molemmat hevoset, Ismo ja Pätman, ovat käyneet koulukisoissa. Ismo debytoi UrHun kisoissa kesäkuun puolivälissä sekä he C että K.N Special-luokat. Ismo oli edellisen viikonlopun valjakkotreeneissä, enkä ehtinyt sitä lainkaan ratsastaa ennen kisoja. Ismo tuntuikin verryttelyssä hurjan vahvalta ja kohtuu kankealta myös. Laukka oli ihan hallitsematonta. He C meni hammasta purren, sekä kuski että hevonen puri, verryttelyn kannalta. Ajoittain oli ihan hyviäkin pätkiä, mutta aika karseaa menoa. Ennen K.N Specialia ehdin hyvin verrytellä Ismoa lisää, ja sain sitä mukavasti pehmenemään väistöjen ja siirtymisien avulla. Radalla Ismo liikkui ihan hyvin, laukka oli edelleen vahvaa ja jännittynyttä, diagonaaleilla Ismo tarjosi ristilaukkaa, taisipa kertaalleen vaihtaa laukankin. Tuloksena kuitenkin 59% ja 5 sija,  ensimmäiseksi ei sijoittuneeksi. Kehuja tuli kivasta ravista ja moitteita ratsastajan istunnasta laukassa. On helppo olla samaa mieltä tuomarin kanssa näistä ;). Seuraavan kerran täytyy valmistautua paremmin, ei suoraan vaunujen edestä kouluradalle.

Ratsastaja voisi tosiaan istua alas satulaan myös siinä laukassa :D. Kuva Heidi Sinda.

Pätman kävi Joenmaalla C-merkin koulukokeessa. Laukannostot käynnistä ovat vielä kovasti työn alla, mutta prosentteja kertyi kuitenkin 64,7% ja toinen sija. Kehuja tuli hienosta muodosta ja selän käytöstä, samoin kauniista laukasta. Rutiinia vain lisää, ettei joka kerta tarvi jännittyä kun kouluradan kulmaan on laitettu kukkaistutus.

Kuva Heidi Sinda.

Pojat ovat muuten viettäneet leppoisaa eloa laitumella ponien kanssa. Ismon valjakko-sm reissu tyssäsi pieneen sairastumiseen, mutta pm-kisoihin se on viikon päästä lähdössä. Ismo onkin melkein koko heinäkuun sillä reissulla, joten Pätman joutunee vähän enemmän töihin. Kiva olisi päästä hyppäämäänkin, mutta aika vähän on pikkukisoja tarjolla.

Varsaonnea

Britney-ponimme varsoi meille ongelmitta suloisen orivarsan juhannussunnuntaina. Varsominen tapahtui ilman mitään ennakkovaroitusta laitumelle, kaikkien isojen hevosten sekaan. Kyllä piti hieraista silmiä kun aamulla ajoin laitumen ohi ja siellä se pieni, voikko poninalku ihmetteli, että mitä täällä tapahtuu.

 

Kummisetä Pätkis ja kummitäti Linda.

 

Siirsimme tamman ja varsan talliin, koska ilma oli kovin kylmä ja sateinen. Varsa joi hyvin, ja tammakin oli varsin virkeä. Itse kiiruhdin tunninpitoon ja jätin Jussin vahtimaan kaksikkoa.

Nyt viikon ikäisenä topakka oripoika, "Brandon", on melkoinen riiviö. Rohkea ja peloton varsa, joka kulkee aitojen ali ihan mihin huvittaa. Saa nähdä, millainen hulivili tästä vielä tuleekaan!

Kiireistä kevättä

Kovin on kiireistä aikaa näin loppukeväästä. Laitumien raivaus ja aitaaminen vievät yllättävän paljon aikaa. Oppilaani tuntuvat pursuavan intoa treenata ja kisata, joten jokaiselle illalle riittää kyllä opetettavia. Viime viikolla pääsin myös tutustumaan Heikkilänmäen hevostilaan, kun tuurasin Saaraa viimeisen Ypäjä-kouluviikon aikana. 

Meillä on sikäli ihana tilanne, että saamme laiduntaa naapurin peltoja, tilaa on useampi hehtaari, ja laitumet ovat suojaisia metsälaitumia ihan pihapiirissä. Laitumien raivaaminen, kuten puskittuneiden ojien esille kaivaminen, on muuten yllätävän raskasta, kallista ja aikaavievää. Raivaamisesta tulevan puu- ja risutavaran hyödynnämme hakkeena tarhojen pohjiin. Aitamateriaalit ovat hintavia, ja kun ei ole omat pellot kyseessä on aitojen oltava taas syksyllä purettavissa. Pellot on myös tarkoitus lannoittaa. Tähän tarkoitukseen löytyi vanha, käytetty mutta suht edullinen lannoitin, mikä sopii Fordimme perään, ja pari säkkiä lannoitetta onkin odottamassa että Jussi ehtii ne levittää.  Että jos joku vielä ihmettelee, mikä siinä laitumessa maksaa niin voin kertoa: han kaikki! Laidunpaikasta pystyy antamaan alennusta verrattuna tallipaikkaan lähinnä kuivikkeen verran. Eli ei juuri lainkaan.

Viime kesän kesäpojat Teppo ja Keijo.

Viime viikon tuurasin Hauta-Heikkilän Saaraa Heikkilänmäen hevostilalla. Tein sekä tallitöitä että pidin joitakin tunteja. Ja voimpa kyllä suositella paikkaa. Sympaattisia poneja, viehättävä ympäristö ja todella kiva ilmapiiri! Tunneillani oli vain noin kolme ratsastajaa, mikä mahdollistaa oikeasti yksilöllisemmän opetuksen. Jos siis mietit mihin menisit ratsastamaan, tai olet tallipaikkaa vailla, niin kannattaa kysyä myös täältä. 

Viikonlopun olin Pätmanin kanssa Annika Schulmanin vetämällä Centered Riding-kurssilla. Paljon tuli mietittävää kehonhallinnasta, joitakin pieniä oivalluksia, sekä muutamia ideoita myös omaan opetukseen. Annikasta voi lukea lisää täältä http://www.sits.fi/. Pätman käyttäytyi kurssilla kuin vanha konkari, jaksoi seistä paikoillaan eikä stressannut oudosta ympäristöstä tai vieraista hevosista.


Viikkoon mahtui myös epäonnea, kun yksi oppilaani loukkaantui tiputtuaan hevosen selästä. Aika raju muistutus siitä, miten arvaamaton ja vaarallinen laji ratsastus on. Käyttäkää oikeasti sopivia varusteita, sopivaa turvaliiviä, sekä kypärää, mikä on kunnolla kiinni. Suurinta typeryyttä on ratsastaa ilman kypärää. Tuttukin hevonen, hyvällä aidatulla kentällä, opettajan silmien alla voi tehdä jotain ennakoimatonta ja yllättävää, mille ei mahda mitään. Vaikka vain kompastua ja kaatua. 

Näistä tunnelmista kohti uutta, kiireistä viikkoa. Motivoituneita ratsukoita, lisää laidunten aitaamista, kentän aidan tekoa (se kenttä muuten valmistuu, hitaasti mutta varmasti!), omien hevosten kanssa puuhailua, ja ennenkaikkea Britneyn mahan kasvun kauhistelua. Joko se kohta varsoisi?